Jani Jussila: ”Äärimmäistä tarkkuutta aidolla ammattiylpeydellä”
Jani Jussila työskentelee työnjohtajana Rauman Jukulla meriteollisuuden parissa. Hänen työpisteensä sijaitsee Rauman telakka-alueella, missä hän luotsaa ajankohdasta riippuen parista asentajasta jopa yli kymmenen sähköalan ammattilaisen tiimiä. Jussila aloitti Jukulla helmikuussa 2025. Sitä ennen hän kerrytti kokemusta sähköasentajana ja työnjohtajana Olkiluodon ydinvoimala-alueella.
⚡ Huolehdin Jukun liitinpuolen töiden resursoinnista ja sujuvasta etenemisestä telakalla. Kytkemme kaapeleihin tarvittavat liittimet, joita voi olla yhdessä aluksessa tuhansia – ja jokaiseen niistä tulee kymmeniä johtimia. Rooliini kuuluu myös näiden liitäntöjen tarkastaminen. Aiemmasta ydinvoima-alan kokemuksesta on monin tavoin hyötyä nykyisessä tehtävässäni.
💡 Meriteollisuus on aina kiinnostunut minua, joten tämä on hieno mahdollisuus hyödyntää osaamistani ja samalla oppia uutta. Laivoissa on niin sanottu kelluva verkko eli oma keskuksensa, joten järjestelmät poikkeavat merkittävästi maalla sijaitsevista. Merellä kaiken on toimittava taukoamatta sataprosenttisesti.
🔌 Työssä onnistuminen edellyttää ammattitaidon lisäksi äärimmäistä tarkkuutta. Vaikka teemme viralliset lopputarkastukset, jokaisen on huolehdittava jatkuvasta laadunvalvonnasta päivittäisessä työssään. Myös työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää. Rauman Juku tunnetaan korkeasta laadusta ja siitä, että lupaukset pidetään – voimme kaikki kantaa ylpeinä yrityksen logoa.
Lue myös:
Data lasissa: Joni Metsokumpu: ”Esitystekniikka ja puhelimet kerralla kuntoon”
Data lasissa – Soile Virmasuo: ”Yhdessä yksilöiden vahvuuksia hyödyntäen”
Data lasissa – Jouni Kiiskilä: ”Korkea laatu näkyy lopputuloksessa”